LBRY Block Explorer

LBRY Claims • Trumpin-Ratkaiseva-Virhe

7028282aacda4a9ac8b718847d0f9de2738ccc02

Published By
Created On
12 Jan 2022 23:32:11 UTC
Transaction ID
Cost
Safe for Work
Free
Yes
Trumpin ratkaiseva virhe - Rapsodia.fi -tulkkaus
Pastori Chris otti kantaa 12.1.2022 LIVE-lähetyksessä presidentti Trumpin tekemään ratkaisevaan virheeseen, jonka myötä hän hävisi lopulta USA:n presidentinvaalit. Presidentti Trump käänsi kelkkansa operaatio Warp Speedin myötä rokoteagendan puolelle. Trump saatiin ns. neuvonantajien toimesta uskomaan, että kansa olisi ollut liian jakautunut. Joten häntä neuvottiin lähtemään mukaan taistelemaan COVID-agendan puolesta myös rokotteiden osalta, jotta hän olisi saavuttanut sitä kautta lopulta riittävän suuren kansan suosion.

Tässä on suoria lainauksia Pastori Chrisin opetuksesta:

"Kun he sanovat politiikassa oikeita asioita, on niitä, jotka hyökkäävät heitä vastaan sen tähden — media hyökkää heitä vastaan. Kiitos Jumalalle monista lääkäreistä, tiedemiehistä ja virologeista, jotka puhuvat nyt ääneen. Suurin osa heistä on ollut hiljaa pitkään, vaikka he ovatkin tietäneet totuuden, koska he ovat pelänneet menettävänsä oman työnsä tai asiakkaansa tai maineensa. Miksi sinä olet välittänyt sellaisista asioista? Jos sinä olet totuuden puolella, he eivät ikinä kykene tuhoamaan sinua.

Sanoin opetuksessani ennen USA:n vaaleja, että jos USA:n presidentti jatkaa taisteluaan näitä koronarajoituksia ja ongelmia vastaan, hän voittaa vaalit. Mutta jos hän muuttaa linjaansa niin, että lähtee heidän kelkkaansa, hän häviää. Ja mikä johti Trumpin häviöön? Operaatio Warp Speed, jonka myötä hän lähti mukaan tähän rokoteagendaan. Ja nyt hän on ollut siitä eteenpäin puolustamassa rokotteita. Hänen ei olisi koskaan tullut tukea rokoteagendaa. Koska nyt jopa hänen konservatiivipuolue on jakautunut tämän tähden. Jotkut ovat sitä mieltä, että se oli hyvä idea. Mutta se ei ollut koskaan hyvä idea, vaan hänet houkuteltiin siihen mukaan ns. hyvien neuvonantajien kautta.

Hän oli antanut aiemmin lausunnon oman maansa puolesta Davosissa ja neuvonut myös toisia maailman kansakuntien johtajia, että heidän tulee puolustaa omia maitaan, koska hän tiesi siitä, mitä oli tulossa, että se on todella kamalaa. Mutta hänet johdateltiin tekemään muutos tässä asiassa, koska hänet saatiin uskomaan, että kansa olisi liian jakautunut sen takia, että hän ei taistelisi tarpeeksi kovasti mukana korona-agendassa. Joten siksi hän tarttui tähän korona-agendaan ja alkoi ajamaan rokotteita eteenpäin. Hänen ei olisi pitänyt tehdä sitä, mutta se oli hänen virheensä."

Täältä löytyy Pastori Chrisin hengellisen pojan profeetta Uebert Angelin profetia Trumpista kristityille: https://rapsodia.fi/trump-profetia-kristityille/

Tässä on Pastori Chrisin aiempi kannanotto Trumpiin liittyen: https://rapsodia.fi/trumpia-johdettiin-harhaan-rokoteasiassa-2/
Author
Content Type
Unspecified
video/mp4
Language
Open in LBRY

More from the publisher

Controlling
VIDEO
TOTUU
Controlling
VIDEO
TOUKO
Controlling
VIDEO
ELOKU
Controlling
VIDEO
USA L
Controlling
VIDEO
LOKAK
Controlling
VIDEO
TOUKO
Controlling
VIDEO
HUHTI
Controlling
VIDEO
5. KA
Controlling
VIDEO
4. KA