Eksytys tuli ja meni, teki tuhotyönsä ja jätti savuavat rauniot jälkeensä, mutta mitä sen jälkeen? Tässä raamattutunnilla avataan eksytyksen jälkimaininkeja, pahoja hedelmiä ja vaikeasti korjattavia vaikutuksia, mutta myös juurimmaisia syitä miksi alunperinkin oli eksytytty pois kaidalta tieltä, totuudesta ja Kristuksen ristiltä. Puhe puhuttu Tampereella 27.9.2023.
"Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät." - 1. Johanneksen kirje 2:26
Ilmestyskirjassa toistuu luku seitsemän (7) tavattoman monta kertaa, mutta myös muualla Raamatussa. Erityinen ilmoitus on seitsemän seurakunnan avaama seitsemään osaan jakautuva seurakunnan armotalouskausi eli kirkkohistoria. Jos nämä seitsemän olisivat missä tahansa muussa järjestyksessä, ne eivät ennalta näyttäisi näin seurakunnan tapahtumia. Ja niiden seitsemän valossa voimme liittää muita seitsemikköjä rinnalla ja huomaamme niiden antavan erikoisen kuvan. Puhe puhuttu Seinäjoella 28.9.2021.
"Niiden 7 tähden salaisuus, jotka näit minun oikeassa kädessäni, ja niiden 7 kultaisen lampunjalan salaisuus on tämä: ne 7 tähteä ovat niiden 7 seurakunnan enkelit, ja ne 7 lampunjalkaa ovat ne 7 seurakuntaa." - Ilmestyskirja 1:20
Viitteet:
Ilm. 5:6
1. Kor. 2:6-10
San. 6:16-19
Jes. 11:2
1. Kor. 13:1-3
2. Moos. 20:12-17
Matt. 13 luku
Ilm. 6 luku
Ilm. 8:1-2
Ilm. 2-3 luvut
Room. 16:25-27
Jer. 33:3
Ilmoittamatta ollut salaisuus alkutekstissä
https://www.blueletterbible.org/lexicon/g4601/kjv/tr/0-1/
...
https://www.youtube.com/watch?v=-0MoKjnIcxE
"Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne." - 2. Pietari 1:19
...
https://www.youtube.com/watch?v=u922YMev5LQ
Evankeliumin sanoman uudesta elämästä on kerta kaikkinen tapahtuma, mutta myöst toistuva uudistus, aivan kuten kiertävät vuoden ajat. Puhe puhuttu kesäisellä Kuortaneella 25.7.2019. Lopussa kotkalaiset sisaret Marjut ja Marjo laulavat laulun Muukalainen.
"Sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut." - Roomalaiskirje 1:19
Viitteet:
Saarn. 3:11
Room. 1:19-20
Room. 1:16
Joh. 5:44
2. Kor 5:16-17
Hepr. 13:20-21
Tit. 3:12-15
...
https://www.youtube.com/watch?v=Ul_1HHunz8w
Universaali seurakunta tai yksi seurakunta oppi kertoo lopunajan seurakunnan ennallistamisesta, mutta puhuuko Raamattu siitä? Eheyttääkö tämä oppi seurakuntia vai hajottaako se? Miten lopunajan uskovaisen tulisi suhtautua uskovaisten yhteyteen ja seurakuntaan?
"Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän." - Heprealaiskirje 10:25
Viitteet:
Matt. 16:18
Jes. 41:17-20
1. Kor. 14:26
Gal. 1:1-2
1.Kor. 11:19
Mark. 9:38-40
Luuk. 9:14-15
Job 8:7-10
San. 5:23 (Biblia)
San. 18:1
1. Joh. 2:19 (Biblia)
Gal. 4:17
Gal. 5:1-3
Hepr. 10:23-25
Saarn. 4:9-12
Yksi seurakunta, Kari Kangasharju, 1997
Kirkkolaitosinstituution pylväät ja pelastuksen tie, Pentti Heiska, 2005
Tapani Suonnon opetus: Jeesuksen kirje seurakunnalle
https://youtu.be/hu3sjHib4CI
Weijo Lindroosin opetus seurakuntatotuudesta.
http://jeesus-on-herra.com/oikea-seurakunta/
Keijo Lindemanin opetus seurakuntatotuudesta.
http://www.kolumbus.fi/gematria/apsrk0.htm
Petri Paavolan opetukset seurakuntatotuudesta.
http://www.kotipetripaavola.com/paimenuudestajaseurakunnasta.html
http://www.kotipetripaavola.com/ettaheolisivatyhta1.html
...
https://www.youtube.com/watch?v=Umun3RlRM-E
Raamatusta löytyy kuusi ihmistä, jotka tekivät itsemurhan eikä yksikään niistä tapahtunut Jumalan tahdosta eikä Jumalan miehelle vaan siihen johti sielun vihollinen. Miksi yhteiskuntamme, viihdeteollisuus ja maailman henki tuottaa kuolemaa? Mikä henki johtaa itsetuhoon ja mistä toivoton voi löytää toivon, kun toivoa ei näytä olevan? Tässä raamattutunnilla vastauksia vakavaan aiheeseen. Puhe puhuttu Seinäjoella 9.3.2021 ja lopussa evankelista Ville Tampion laulu.
"Kaukaa ilmestyy minulle Herra: 'Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta. Minä rakennan sinut jälleen, ja sinä tulet rakennetuksi, neitsyt Israel. Sinä kaunistat itsesi jälleen käsirummuillasi ja lähdet iloitsevaisten karkeloon'." - Jeremian kirja 31:3-4
Viitteet:
Matt. 11:28
Jer. 2:17-19
Hepr. 6:1-2
Hepr. 10:32-35
Hepr. 10:33 (KJV)
2. Kor. 4:8-10
Hepr. 6:4-6
Hepr. 12:25
1. Moos. 4:13-14 (Biblia)
2. Sam. 17:1-3
2. Sam. 17:23
Hepr. 12:3
Jer. 31:2-4
Ps. 13
Euroviisu kappaleen pimeät sanoitukset
https://genius.com/Blind-channel-dark-side-lyrics
Neuvostoliiton sankari, joka teki itsemurhan
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Sergei_Ahromejev
Alkuperäinen video Perttu Sinervän kuvaamana:
https://www.youtube.com/watch?v=TjIpEOBWfJw
...
https://www.youtube.com/watch?v=aCvG3n-Vp90
Livets Ord on tuonut Pohjoismaihin Kenneth E. Haginin Uskon sana opit ja hajaannusta herätyskristillisyyteen, joista pienin ei ole viimeisin; Livets Ordin perustaja siirtyi perheineen roomalaiskatoliseen kirkkoon.
Myös Suomessa Livets Ord vaikuttaa TV7 kanavalla sekä Radio Deissä, mutta myös helluntaikirkon piirissä.
Viitteet:
Hepr. 13:7
2. Piet. 2:9-16
2. Kor. 11:13-15
Ilm. 22:11-12
Ilm. 18:2-5
2. Joh. 1:8-10
1. Joh. 1:7
Sef. 3:18
Jer. 12:12-13
Ulf Ekman ja Livets Ord:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ulf_Ekman
https://fi.wikipedia.org/wiki/El%C3%A4m%C3%A4n_Sana
http://www.kansanraamattuseura.fi/sana/uutiset/skandaalien_ryvettama_livets_ord_jarjestaa_rivejaan
http://www.arvioikaa.com/M.html
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/522/tapaus_ulf_ekman
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/525/globaalia_surutyota_ulf_ekmanin_kaantymyksen_johdosta/4545
...
https://www.youtube.com/watch?v=-N-uXpQhNYs
Miksi Ilmestyskirja on kirjoitettu? Kuinka 2,000 vuotta sitten sanottiin, että "Jeesus tulee pian"? Ketkä ovat mukana ylöstempauksessa ja mitä seurakunta näkee sen jälkeen? Minkälainen on taivaaallinen jumalanpalvelus? Mitä tapahtuu Kristuksen tuomioistuimella? Millainen on kirkastettu Jumalan Poika? Tässä Ilmestyskirjaa ja taivasta käsittelevällä raamattutunnilla vastauksia näihin. Puhe puhuttu Seinäjoella 31.8.2021 ja laulussa evankelista Ville Tampio.
"Sen jälkeen minä näin, ja katso: taivaassa oli ovi avoinna, ja ensimmäinen ääni, jonka minä olin kuullut ikäänkuin pasunan puhuvan minulle, sanoi: 'Nouse ylös tänne, niin minä näytän sinulle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva'." - Ilmestyskirja 4:1
Viitteet:
Ilm. 1:1-2 (KJV)
Ilm. 1:3
Ilm. 3:10-11
Ilm. 4:1
Ilm. 4:2-3
Dan. 7:9-11
Ilm. 4:4
Ilm. 21:9-14
1. Piet. 5:4
Ilm. 4:9-11
Ilm. 5:1
Ilm. 5:6
Hes. 10:1-7
Dan. 10:5-7
Ilm. 5:8
Ilm. 5:9-10 (Biblia)
Ilm. 7:9-10
Ilm. 7:13
Ilm. 8:1
Jaak. 1:17
Ilm. 11:19
Ilm. 14:2-5
Ilm. 15:1-8
Ps. 103:19-20
Ilm. 19:1-2
Ps. 91:8
Ilm. 19:6-7
Ek-sanan merkitys
https://www.blueletterbible.org/lexicon/g1537/kjv/tr/0-1/
...
https://www.youtube.com/watch?v=OBo3O1j96ww
Jumala on kutsuu kolmekin kertaa jokaista ja myös seurakuntakauden aikana on olemassa kolme kutsua. Lopuksi myös Margaret MacDonaldin näky vuodelta 1830 liittyen Herran tulemukseen.
"Mutta ne, jotka on arvollisiksi nähty pääsemään toiseen maailmaan ja ylösnousemukseen kuolleista... ovat Jumalan lapsia, koska ovat ylösnousemuksen lapsia." - Luukas 20:35-36
Viitteet:
1. Kor. 1:4-8
Matt. 21:45-46
Matt. 22:1-3
Matt. 22:4
2. Kor. 11:2
5. Moos. 20:7
Matt. 22:5-7
Matt. 22:8-10
Matt. 22:11-14
Apt. 2:17-18
Jes. 57:10-11
Luuk. 21:35-36 (Biblia)
2. tess. 1:3-5
Luuk. 20:34-38
1. Kor. 6:1-2
Kohtaaminen pilvissä, Hal Lindsey, v. 1984
...
https://www.youtube.com/watch?v=jLhHoMcR_CY